Veera ja Pöpö 7 vuotta!

Niin, uskomattomat 7 vuotta on jo pyörähtänyt meidän kanilan veteraanien ikämittariin. Meidän yhteinen taipalemme on kestänyt 2,5 vuotta, kun taas heillä on sitä omaa taivaltaan takana hiukan enemmän. :)

Moni varmaan on nämä jo lukenut, mutta kerrataanpas hiukan; kaikki alkoi siitä, kun olin muuttanut omilleni ja Janin kanssa olimme jo hiukan ihastelleet söpöjä pupukuvia, suunnittelimme joskus hankkivamme kanin tai kissan. Kaikki tapahtui kuitenkin aika äkkiä, kun eräänä päivänä äitini ehdotti:

Eipä aikaakaan, kun olimme jo matkalla meille, mukana kaksi kania, niitten häkit sekä tarvikkeet. Uusi "crazy rabbit lady" oli juuri syntynyt! Seuraavat päivät vietinkin vain ja ainoastaan kaneista tietoa lukien. Halusin olla hyvä omistaja, sellainen jonka nämä kanit ansaitsisivat.

Alunperinhän Pöpö oli "uros", mutta viedessämme Pöpöä kastrointiin, selvisikin sen olevan naaras. Näillä kastrointiin varatuilla rahoilla ostimmekin kaneille isomman häkin jossa ne voisivat asua yhdessä. Kanit tulivat alusta alkaen hienosti toimeen ja niitten touhuamista yhdessä oli ilo katsella. Veera on aina ollut se pomottavampi luonne, kun taas Pöpö on vain matkassa mukana, pieni kiltti hiirulainen.

Aktivointilelu sai Veeran pään pyörälle

Veeralla oli hurja karvanlähtö

"Hiekkalaatikon kingi"

Pöpö ja sen ylipitkät kynnet

Pohdiskelen tässä syvällisiä - Pöpö

Mitä Veera ja Pöpö ovat opettaneet minulle?

Perusasiat kaneista
Kun kaksi kania vain yhtäkkiä tulla tupsahti kotiimme, niin oltiinhan siinä ensin sormi suussa, mitä näiden kanssa nyt tehdään ja mitä mikäkin tarkoittaa, kuinka paljon annan ruokaa, mitä jos ne sairastuu? Kanien maailma oli todella uusi ja omituinen minulle, 18 vuotta ainoastaan isojen koirien keskellä kasvaneelle.
Pikkuhiljaa opin niin netistä lukemalla kuin kaneja itsejään seuraamalla, että kuinka kanien kanssa arki sujuu, mikä ele tarkoittaa mitäkin jne.

Kanin oman tilan kunnioittaminen
Molemmat kanit olivat meille tullessaan todella reviiritietoisia, Veera oli vielä se pahempi tapaus. Monet kerrat oli kädessä iso, turvonnut puremajälki muistona niinkin arkisesta hetkestä kuin kanin ruokinta. Yritin montaa eri lähestymistapaa, kunnes löysin sen oikean ja pikkuhiljaa reviirin aggressiivinen puolustaminen kitkeytyi pois. Nykyään tiedetään jo, että jos paijaus tai muu huomio ei kiinnosta niin riittää, että menet muualle eikä ole tarvetta hyökätä.

Kanin oman tilan määrittäminen
Veera ja Pöpö asuivat meillä jonkin aikaa täysin vapaana koko asunnossa. Tämä ei ollut meidän kohdalla toimiva ratkaisu ollenkaan, kanit todellakin ovat tuhoeläimiä ja sellaiset yksilöt, jotka eivät ikinä pissi vääriin paikkoihin tai maistele mitään kiellettyä, ovat harvassa. Tietyssä vaiheessa pissaa sai luututa päivittäin nurkista, arkiaskareihin sisältyi myös uusien nakertelukohtien (eli seinien) suojaaminen mitä ihmeellisimmin keinoin. Pois muuttaessani sain perästä muistaakseni parinsadan euron laskun listojen uusimisesta. Jossain vaiheessa vannoin henkeen ja vereen, etten ikinä voisi häkittää kania. Kuitenkin kun kanit muuttivat parvekkeelle, tuntui että koko elämä helpottui meidän kaikkien osalta kertaheitolla.

Mitä vanhuus on tuonut tullessaan?

Kun kani vetelee jo näin pitkällä elämässään, on sillä liki välttämättömiä vaikutuksia kaniin niin henkisesti, kuin fyysisestikin. Tässä asiassa pyrin menemään sanonnan mukaan "pessimisti ei pety". Tiedän, että ne ovat vanhoja ja tiedän, että ne voivat löytyä kuolleena/kuoleman kielissä kopistaan hetkenä minä hyvänsä. Toisaalta tämä aiheuttaa myös sen,  että tarkkailen niiden olotilaa jatkuvasti ja voin olla joskus jopa hiukan vainoharhainenkin.

Veeran sokeutuminen
Tämä onkin ehkä oleellisin asia, joka on tullut iän myötä. Veera oli aluksi vain toisesta silmästään sokea, mutta nyt taitaa olla jo molemmista. Tämä vaikuttaa konkreettisimmin siihen, että tämän lauman asumisjärjestelyjä ei voi muuttaa koska se olisi todella kova pala Veeralle ja sen jaksamiselle. Kokeiltu on, huonoin seurauksin. Muuten kanimamma elää kylläkin ihan normaalia elämää, ja olen uskaltanut sen laittaa jopa pet-näyttelyihin, kanikaverin kanssa tietenkin. Ulkoilu sujuu kohtalaisesti, kunhan kanille juttelee ja tekee sen olon turvalliseksi.

Yleinen hidastuminen
Itse pidän vanhuuden tuomaa hidastumista lähinnä vain hyvänä asiana. Kanit on helppo käsitellä kun ne tietävät jo, mitä tuleman pitää. Ne eivät enää välttämättä järjestä suuria tempauksia ja kujeiluita, vaan keskittyvät ehkä enemmän eläkepäivistään sekä arjen rutiineista nauttimiseen. Kanivanhuksen kanssa ei kuitenkaan tule luopua kaikesta spesiaaliohjelmasta, ne tuovat kanin kuin kanin elämään hieman iloa sekä piristystä. Esimerkiksi me käymme säännöllisesti ulkoilemassa, joskin hiukan harvemmin kuin muitten kaniemme kanssa.

Voinnin tarkkaileminen
Siinä missä normaali, nuori, elämänsä kunnossa oleva kani sairastuisi vaikkapa ripuliin, ajattelisin että kyllä tästä selvitään, heinäkuurille vaan. Mutta kun kyseessä on jo valmiiksi vanha sekä hauras kani, sitä miettii jo että yritänkö edes vai onko syytä luovuttaa heti kättelyssä. Ihme kyllä, vaikka monia alamäkiä on meille tullut, ovat ne silti olleet hyvin lyhytkestoisia. Jonkin aikaa sitten kanit olivat päivän-kaksi hiukan apaattisia, ruokakipolle sai kunnolla ohjata, ennen kuin suostuivat syömään. Kyllä siinä jo itkua pidäteltiin. Vähän aikaa sitten Veera ja Pöpö olivat yleiskunnoltaan selvästi huonompia mitä yleisesti, vaan siitäkin on nyt selvitty. Tuntuu kuin ne jatkuvasti haluaisivat testata minua, että miten reagoin kun vähän tuovat jännitystä elämään.

Kaiken kaikkiaan elo vanhojen kanien kanssa ei poikkea juurikaan nuorempien kanien kanssa vietettävästä arjesta. Totta kai olet varovaisempi kaiken kanssa ja olet valmistautunut siihen, että joskus se loppu koittaa. Mutta se ei saa koskaan estää normaalista arjesta nauttimisesta täysin rinnoin! Rakastattehan jokainen kanivanhuksianne, sen ne ansaitsevat.

Veeran ja Pöpön erityispyyntö tänään on se, että jokainen tekstini lukija antaa ison halirutistuksen, pusun otsalle tai muun erityisen asian kanivanhukselleen (mikäli sellainen löytyy). Ihan kahdestaan, sellainen hetki jolloin on vain sinä ja kanisi, ja jolloin voitte nauttia siitä vailla huolta tulevasta. Nämä hetket kanien kanssa ovat mielestäni niitä parhaita. Kuuntele hiljaisuutta ja anna kanivanhukselle se kokemus kanssasi, jonka se varmasti ansaitsee.