Sigrid's Baldr Blessed by Valkyries "Pete"

Lupasin jo viime postauksessa kirjoitella myöhemmin Petestä ihan oman juttunsa, ja nyt on sen aika. :)

Nimi: Sigrid's Baldr Blessed by Valkyries "Pete"
Syntymäpäivä: 14.09.2014
Väri: musta viittakuvio
Paino: 1,5kg
Emä: Adeliina Kevätperhonen "Puolukka"
Isä: Snöflingans Keep it Loud "Keijo"

Alku

Kaikki alkoi siitä, kun vielä uskottelin itselleni että jaksan kanien kanssa. Astutin Puolukan Keijolla ja tarkoitus oli kokeilla, että oliko Puolukan 1. poikueessa ollut hammasvikainen ihan oikeasti geeneistä kiinni vaiko jotakin muuta. Puolukka synnytti 9 poikasta 14.09.2014. Siellä oli kaksi luonnonharmaata viittaa, musta viitta, yksi luonnonharmaa ja loput viisi mustia.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt niin kuin odotin, sillä alle viikon iässä poikasia kuoli 3. Tämä olisi vielä aivan ymmärrettävää, mutta muutaman viikon iässä kuolemat jatkuivat. Poikaset menivät yksi kerrallaan, vaikka mielestäni tämä oli mahdotonta koska heinää ja vettä oli jatkuvasti saatavilla; valtava heinäteline sekä kaksi isoa juomapulloa. Yhden poikasen avasin ja en löytänyt mitään ihmeellistä, paitsi täysin tyhjän ohutsuolen. Näin jälkikäteen ajateltuna syy oli varmasti huono hygienia. Hävettää myöntää, mutta en tosiaankaan enää jaksanut hoitaa kanejani riittävän hyvin ja päädyinkin luopumaan kaikista.

Lopullinen päätös

Poikaset jatkoivat yksi kerrallaan kuolemista, viimeinen parin kuukauden ikäisenä. Ne näyttivät muutenkin todella alikehittyneiltä, isot pyöreät masut ja hennot tappijalat, todella pienet hännät ja korvat. Lopulta jäljellä oli enää yksi, ja varasin aikaa itselleni muutaman päivän päästä sen lopettamiseen. En halunnut viimeisenkin kuolevan yksin hitaasti ja tuskallisesti.

Siivoilin lopetustuomion saaneen poikasen häkkiä viimeistä kertaa, ja nostin poikasen pois häkistä siivousta varten. Laskin sen kompostikehikkoaitauksen katolle, ja katselin sitä hetken. Tottakai se oli todella suloinen, ja yhtäkkiä tulikin ajatus että pupu näyttää siltä kuin sen nimi olisi Pete. Tiedättehän sen tunteen, kun keksii nimen uudelle kanilleen ja se tuntuu vaan niin oikealta. Kyykistyin aitauksen viereen ja sanoin "moi Pete", poikanen kääntyi katsomaan ja käveli suoraan naamani viereen, hakemaan lämpöä ja hellyyttä. Arvatkaa vaan, kykeninkö enää pitämään lopetuspäätöstäni.

Pete sai siis jäädä henkiin, ja loput kanit lähtivät pois. Yritin kaikkeni, että tämä pienokainen selviäisi, ja kuin ihmeen kaupalla se selvisikin. Hitaasti ja varmasti se kasvoi pikkuhiljaa isommaksi. Hieman hassulta se näytti kuitenkin jopa 6kk vanhana, edelleen vauvamaiset kasvonpiirteet ja töppöjalat sekä pikkiriikkinen häntä. Seurasimme Peten kasvua tarkkaan poikaystäväni Samin kanssa.

Elämää maailman parhaan kanin kanssa

Kyllähän siitä kanista lopulta kasvoi ihan kunnon kansalainen, jopa enemmänkin. En suoraan sanottuna ole ikinä omistanut näin kilttiä kania. Luonteeltaan se on niin koiramainen kuin voi olla, kutsut sitä ja iloinen pieni pupupoika juoksee mistä vaan piilosta suoraan luoksesi. Pusuja tämä kani ei säästele, siinä se on jopa hiukan omituinen. Jos istuskelen lattialla, saattaa Pete nuolla käsiä ja jalkoja vaikka 5 minuuttia putkeen. Sitten kun hän lopettaa, on omistajan vuoro paijata vähintään yhtä kauan. Paijaukset kelpaa vierailta myös, ja osaa se pusuttelee takaisin yhtä innolla kuin minuakin.

Pete saa (sai) asua huoneessani vapaana 24/7, se ei tee tuhojaan eikä pissaile vääriin paikkoihin. Pissaongelma oli aikaisemmin kun sängyllä ollessa pissat tuli liki poikkeuksetta jos ei vahtinut, mutta se loppui kastraation myötä kokonaan. Kastraation myötä tuli kyllä toisenlainen pulma, joka ei onneksi ole varsinainen ongelma. Nimittäin pakkomielteinen sängyn kaivaminen. Eikä minkä vaan sängyn, vaan ainoastaan minun oman sänkyni. Kaivelu on nyt onneksi pikkuhiljaa vähentynyt kaveripupun hankkimisen myötä, ennen se saattoi kestää jopa yli 10 minuuttia ellet työntänyt kania sängyltä välillä alas rauhoittumaan.

Paheita

On tällä kanilla vielä yksi pahe kyllä jäljellä, nimittäin suunnaton ahneus. Osittain taitaa olla minun omaa syytäni, kun olen antanut maistaa ihmisten herkkuja pikkiriikkisiä paloja. "Eihän pieni pala mitään haittaa..." No terveyden kannalta pari kertaa kuukaudessa minimaalinen puraisu ihmisen herkusta ei tosiaan haittaa (oma mielipiteeni). Mutta siinä on sellainen pieni sivuseikka, että kani oppii kerjäämään. Ja kerjäävä kani on söpö, siitä ei pääse yli eikä ympäri. On niin suloista, kun pieni pehmoinen kani hiippailee varovasti luoksesi, nenä ojossa "onks herkkui?". Söpöä se on siihen asti, kunnes se nappaa kiinni ruoasta, karkista, mitä vaan eteensä saa, ja lähtee hulluna juoksemaan karkuun saalis suussaan.

Sellainen omistaja kuin kanikin, suklaa on se pahin. Asia, jota en haluaisi jakaa kenenkään kanssa, on kanini suurinta herkkua. :D Pete haistaa suustani vaikka se olisi kiinni, mikäli olen syönyt suklaata edes pari minuuttia sitten. Tullaan pikkuhiljaa lähemmäs nuuskimaan ja lopulta nuolemaan huulia, jos niistä saisi vaikka pikkulipaisun suklaata. Tämäkin on tietysti vaan söpöä, kunnes katsot kanin mussuttavan posket pullollaan umpisuolipapanaa. Nami nami.

Nimen takana

Ei kaduta siis ollenkaan, että päätin lopulta pitää tämän pienen hurmurin. Pitihän sille keksiä sopiva nimikin, urhealle pienelle soturille.


Baldr (tai Baldur, Balder) on siis Viikinkien mytologiaan liittyvä jumala. Baldr kuoli traagisesti, kun oma veljensä huijattuna ampui häntä mistelinoksalla; ainoalla asialla, joka häntä pystyi vahingoittamaan. Luvattiin, että Ragnarökin (suuri viimeinen taistelu) jälkeen Baldr pääsisi kuitenkin elämään uuteen parempaan aikakauteen. Mielestäni Baldrin tarina sopi Peteen siinä mielessä, että hänkin on selvinnyt pahoista koettelemuksista ja silti siunattu uudella, paremmalla elämällä.

Valkyriat puolestaan ovat samaan mytologiaan liittyviä "enkeleitä", jotka taisteluissa päättävät ketkä kuolevat ja ketkä selviävät. Taistelussa kuolleet pääsevät Valhallaan, jossa nämä jumalhahmot Baldr mukaanlukien elävät. Valhallassa heidän tulee valmistautua viimeiseen taisteluun Ragnarökiin. Tämä puolestaan sopi mielestäni nimeen siksi, että kaikki Peten kuolleet sisarukset ovat ikäänkuin sen taistelussa kuolleita sotureita, jotka ovat hänelle Valkyriat valinneet ja joiden ansiosta Pete itse pääsi parempaan elämään suuren taistelunsa jälkeen. Jos uskoo henkiin (itse tosin en), voisi ajatella jopa että nämä edesmenneet sisarukset antoivat Petelle voimaa jaksaa sairastelun (vrt. Ragnarök) läpi, ikäänkuin taistelivat sen puolesta.

Tässä kaikki olennainen, mitä Petestä voin kertoa juuri nyt. Tämä kani on elämäni valo, ja suuri voimavara minulle huonoina päivinä. On ihanaa, kun joka ikinen päivä on tämä ihana pieni otus vastassa iloisena. En voisi enempää lemmikiltä toivoa.

Kaiken loppu ja alku

Yli vuosihan tässä on vierähtänyt, kun viimeksi kirjottelin blogiin. Kaikki varmaan arvaa, ettei asiat menny ihan niin kuin strömsössä. Tapahtumista olen kertonut myös avoimesti kaikille, jotka niistä ovat kysyneet. :)

Jaksoin toki ruokkia kanit päivittäin, niillä oli jatkuvasti heinää ja vettä. Paijasin jokaista päivittäin sen pienen hetken, mutta tähän tämä jäikin. Häkkien siivoaminen tuntui hirmu raskaalta, ja usein lisäsin vaan puhdasta kuiviketta vanhan päälle jopa pari viikkoa, kunnes sain itseäni niskasta kiinni ja siivottua. Onneksi kanit asuivat kuitenkin ulkona, joten ilmanvaihto oli kunnossa ja aikuiset kanit pärjäsivät.

Toinen ongelma kanien pidossa oli erimielisyydet äitini kanssa; hänen mielestään illassa väsätyt kompostikehikkohäkit olivat hyvät kaneille ulkokäyttöön, kaneja sai nostella korvista ja niille sai syöttää omenaa niin paljon kun napa vetää. Muutaman kerran kun tulin sunnuntaina kotiin poikaystäväni luota, olikin pihalla taas ihan erilaiset häkkiviritykset. Tiedän, että äitini halusi vaan auttaa, omalla tavallaan. Kanit kuitenkin karkaili näistä häkeistä koko ajan, yksi vahinkopoikue syntyi (joka lopetettiin) ja yksi kani oli yli kuukauden karkuteillä. Jos valitin asiasta ja sanoin, että anna kanien vain olla juuri siellä häkeissä mihin ne on laitettu, sain syytöksiä niskaan siitä, miten huono kaninomistaja olen ja että hän tietää paremmin koska on ollut navetalla joskus töissä. Jatka vastaan inttämistä, ja saat uhkailut pihalle lentämisestä kanien kanssa. Tähän olen nyt muutenkin tottunut perheeni kanssa, osasyy siihen miksi inhoan riitelemistä.

Uusi elämä ei ollut siis ihan niin helppoa mitä kuvittelin; uusi parisuhde, uusi koti, ihan erilaiset olosuhteet kaneilla, kaikki ynnättynä oli lopulta huono yhdistelmä. Yritin viimeisin voimin jaksaa hoitaa kaneja, mutta kun viimeisimmässä postauksessa mainitut poikaset alkoivat kuolla, heräsin todellisuuteen. En mä vaan jaksanut enää hoitaa kanejani samoin kuten ennen, ja edessä oli tosi raskas päätös luopua kaikista. Helpotti kuitenkin suunnattomasti tietää, että se kaikki kärsiminen itseni ja kanien osalta olisi pian ohi.

Tässä se osa, joka ehkä monissa on herättänyt närää; uusiin koteihin pääsivät siis Keijo, Kaneli ja Bapsu. Kaikki ovat saaneet uusissa kodeissa jälkikasvua, urokset tosin vahingossa. Tässä syy siihen, miksi loput lensivät parempaan paikkaan omasta toimestani, totesin että tämä on helpoin ja nopein ratkaisu kaikkien kannalta. En halua olla itse edesauttajana yhdellekään vahinkopoikueelle ja sitä kautta kiertolaiseksi menevälle kanille edes myymällä kania uuteen kotiin. Itse en ole katunut päätöstäni hetkeäkään.

Bapsu (nyk. Papu) Miialla ©MaiSu

Kaneli omistajallaan Ronjalla

Keijo omistajallaan Susannalla ©MaiSu

Kaneista jäi kuitenkin jäljelle yksi, joka on tällä hetkellä yksi tärkeimmistä asioista elämässäni; Pete. Erinäiset asiat johtivat tämän pienen sitkeän sissin pitämiseen, mutta Petestä kirjoitankin erillisen postauksen. Hän on siis edellisen postauksen kuvissa näkyvä poikanen mustalla viittakuviolla. Tällä hetkellä kaneja on minulla siis kaksi, Pete (kastroitu uros) ja Luna (valk ps belgianjänis naaras)

Tällä hetkellä asun siis Helsingissä Malmilla, jonne muutin kesällä. Mulla on uusi työpaikka Leijona Cateringin henkilöstöravintolassa Pasilassa, ja muutenkin kaikki alkaa menemään hyvin omassa elämässäni. Aloitin myös vuosi sitten kuntosaliharrastuksen jossa alan pärjäämään pikkuhiljaa. :)

Ensi kerralla kirjoittelen enemmän tästä pikkuherrasta Petestä. Olen miettinyt jo pitkään blogin herättämistä henkiin, ja katsotaan jos tästä nyt tulisikin jotain. :)