sunnuntai 13. lokakuuta 2013

11 kysymyksen haaste uudestaan

Teen nyt uudestaan tämän haasteen, kun niin monesta blogista on minut haastettu. (: Tämä haaste siis kolmesta eri blogista.

11 faktaa minusta:

1. Unelma-ammattini olisi joko eläinten tai valokuvauksen parissa
2. Aloitan pian ajokortin ajamisen
3. Muutan uuteen, suurempaan asuntoon 2 vuoden sisällä
4. Haaveilen minun ja Janin häistä päivittäin
5. Olen todella innostunut tällä hetkellä estekaniharrastuksesta ja kasvattamisesta
6. Olen riippuvainen herkuista ja pelkään lihomista
7. Musiikkimakuni sisältää kaikkea hippimusasta raskaampaan metalliin, sekä trancea, poppia, rappia
8. Murehdin edelleen Escon kuolemaa ja pelkään menettäväni pian Pöpönkin
9. Olen todella spontaani ihminen ja rakastan konkreettisesti tehdä erilaisia mukavia asioita, esim. käydä elokuvissa, ravintolassa tai huvipuistossa, askarrella, neuloa jne.
10. Haaveilen joskus kasvattavani estekaneja kasvattajanimellä
11. Tahtoisin opiskella ruotsin kieltä paremmin

Kysymykset Never forget to smile-blogista

1. Onko kani mahdollisesti tulevaisuuden lemmikkisi?
- On, hyvin todennäköisesti.
2. Miten päädyit hankkimaan kyseiseen rodun/risteytyskanin?
- Estekaniharrastus vei vain mukanaan, pikkuhiljaa olen hankkinut enemmän esteille ja kasvatukseen sopivia yksilöitä
3. Seuraatko mahdollisesti joitain ulkomaalaisia kani sivustoja? Millaisia?
- En kummemmin
4. Millaisen kanin haluaisit?(luonne, ulkonäkö)
- Ei ole mitään tiettyä. No, hyvä hyppijä ja kaunis väri (joku kirjava tai x-kirjava), sekä kiltti mutta oman tahdon omaava luonne.
5. Millaisista kaneista et pidä?(luonne, ulkonäkö)
- Ilkeistä, liian itsepäisistä kaneista. Madagaskar ei ole koskaan ollut itselleni mieluisa väri.
6. Jos harrastat esteitä, miten innostuit niistä?
- Mirka kutsui minut ensin epävirallisiin kisoihin, joissa tutustuin uusiin ihmisiin. Uusien tuttavuuksien kautta päädyin seurailemaan virallisiakin estekisoja ja sen jälkeen hankin omia estekaneja.
7. Jos et harrasta esteitä, harrastatko kanisi kanssa jotakin muuta?
- Harrastan myös satunnaisesti pet-näyttelyitä.
8. Jos kasvattaisit/kasvatat kaneja, mitä kasvattaisit/kasvatat? Millainen olisi unelma kanilasi?(kuvia?)
- Estekaneja, hyvällä luonteella ja hyvillä emo-ominaisuuksilla totta kai. Värillä ei ole niinkään väliä. Unelmakanila-postaukseni täällä. Tai mahdollisesti erillinen ulkorakennus kaneille.
9. Mitä hyviä ja huonoja puolia on pienessä/keskikokoisessa/suuressa kanissasi/kaneissasi?
- Kaneli on tyypillinen uros joka on sinänsä aika söpöä, mutta joskus liika reviiritouhotus aiheuttaa päänvaivaa. Puolukka on hieman säikky säpsyilijä ja ison kokonsa takia käsittely on välillä ongelmallista.
10. Onko mielestäsi karvaton kani ulkönäöllisesti upea, vai aivan hirveä? Miksi?
- Ei upea laisinkaan. No ei hirveäkään, mutta itse en pitäisi tuollaisesta, on epäluonnollinen ja varmasti aiheuttaa omistajalle huolta kanin hyvinvointi karvattomuuden takia.
11. Mitä kallista olet joskus ostanut kanille?
200 euron eristetyn ulkokopin joka on järsitty rikki monesta kohtaa, muutenkin todella hutera ja hajoaa herkästi siirtelystä. Ituja tykkään syöttää noille terveellisyytensä takia, vaikka kalliita ovatkin.

Kysymykset Kaninpäiviä-blogista:

1. Lempi kanirotusi?
- Esteristeytykset
2. Lempikanisi?
- Puolukka menee muiden edelle aina, mutta toisaalta Kaneli on myös minulle älyttömän tärkeä. Ruotsalaiset kanit myös mutta niihin en ole ehtinyt vielä tarpeeksi kiintymään.
3. Milloin siivoat kanisi? Vai onko sinulla mitään erillistä siivouspäivää?
- Muutaman kerran viikossa, pari häkkiä kerrallaan sen mukaan miltä häkit näyttää.
4. Milloin olet onnellinen?
- Silloin kun perusasiat elämästäni on kunnossa, en tarvitse paljon ollakseni onnellinen.
5. Mikä saa sinut nauramaan?
- Jani, ystäväni Miia ja Julia, niin moni muukin asia.
6. Unelmakanisi?
Sama kuin edellisessä eli: Ei ole mitään tiettyä. No, hyvä hyppijä ja kaunis väri (joku kirjava tai x-kirjava), sekä kiltti mutta oman tahdon omaava luonne.
7. Minkä antaisit seuraavalle kanillesi nimeksi?
- Vaikea sanoa, joku joka sopisi viralliseen nimeen, olisi kaunis ja suloinen samaan aikaan.
8. LempiKANIblogisi?
- Vaikea sanoa tähänkään kun en seuraa paljon kaniblogeja. Tässä muutama hyvä blogi.
9. Mitä päivää odotat?
- Sitä, kun näen miten Miina, Bapsu Keijo ja Rio lähtevät kunnolla treenaamaan hyppimistä ensi vuoden kisoissa. :)
10. Mihin jo menneeseen päivään tahtoisit palata?
- Kun sain Puolukan kotiin, ja Ruotsin risteily Miian kanssa :)
11. Lempieläimesi (ei lemmikkieläin vaan joku metsäneläin)?
- Ääh.. Ehkä valas? Ei oo metsäneläin joo mutta ne on vaan niin uskomattoman kiehtovia. Muutenkin  kaikki koralliriutat ja vedenalainen elämä on kiehtovaa.

Kysymykset Kerrostalokanit-blogista:

1. Oletko sinä ja/tai lemmikkisi allergisia ja jos niin mille?
- Minulla on lieviä ihoallergioita esim. tomaatti, tärkkelys, ananaskirsikka on sellaisia jota en voi paljain käsin käsitellä paljoa.
2. Suurin unelmasi?
- Asua kodissa joka tuntuu omalta Janin kanssa, ja omistaa kivan määrän hienoja, jalostuskelpoisia estekaneja :)
3. Mitä puuhaat mieluiten lemmikkiesi kanssa?
- Ulkoilen, käyn estekisoissa ja näyttelyissä, pelkkä paijauskin ja kanilassa istuskelu on mukavaa.
4. Mitä ostit lemmikeillesi viimeksi?
- Valjaisiin tuunaustarvikkeita, pari juomapulloa ja ruokakuppia, vessalaatikon, muutaman pesämökin.
5. Onko jotain mitä haluaisit hankkia/ostaa lemmikeillesi?
- Isot ikean hyllyköistä tehdyt kerroshäkit joka kanille
6. Kerro viimeisimmästä eläinlääkärikerrasta.
- King (kissa) kastroitiin, sitä aiemmin rokotettiin, sitä aiemmin Vilillä tutkittiin silmätulehdusta. Ja sitä aiemmin hoidettiin Escon silmätulehdusta.
7. Unelma ammatti?
- Sen kerroinkin jo tuossa, jokin eläimiin tai valokuvaukseen liittyvä. :) Myös asiakaspalvelu on minulle mieluista.
8. Luetko mielummin kirjoja vai katseletko elokuvia?
- Katselen elokuvia, luen myös joskus kirjoja.
9. Mitä harrastat?
- Pupuilua, valokuvausta
10. Lempi vuodenaika?
- Kesä
11. Tärkein tavarasi lemmikkien hoidossa?
- Hmm.. kynsisakset? Kipot joilla vien pelletit kanilaan ja joista annostelen ne kaneille? Lattiaharja ja rikkalapio? :D

En haasta ketään enää, koska tämä haaste on ollut jo niin monessa blogissa.

2 kommenttia:

  1. Moikka! Kuinka pitkälle sun objektiivi siis zoomaa? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä tiedä mitään metrimääriä tarkalleen, mutta kisoja kuvaan vaan surkealla Sigman 70-300mm putkella, pidemmälle ulottuvia ei oikeen saa noista peruszoomeista. Normaali putkena mulla on Sigman 30mm 1.4 joka ei siis zoomaa mihinkään vaan on "kiinteä", sillä pitää kuvata läheltä mikä onkin hyvä kanien kuvaukseen kun en halua päästää niitä kauas.

      Poista