torstai 1. toukokuuta 2014

Vappenia kaikille

Meidän kanilan Vappu on kulunut aivan tavallisesti. Omistaja lähti eilen viihteelle ja tänään on enempi-vähempi koomailtu. Otin viime tingassa vielä vappukuvat, mutta huomasin että lisäsalamasta oli patteri loppu, joten 3 kanista vain Fugun kuva onnistui poikasten kuvien lisäksi.

Ensi viikolla lähdemmekin lauantaina Mäntyharjuun esteilemään, taidan laittaa myös pettiin ainakin yhden kanin. Ensi viikko on myös siitä kiva, että meille Toiveen kanilasta kotiutuva pikku-Lilla (Kanelin jälkeläinen) täyttää keskiviikkona 8 viikkoa, eli saan sen kotiin sitten samalla reissulla. :)

Poikaset ovat kasvaneet hurjaa vauhtia ihaniksi sydäntensulattajiksi. Niille on jo kasvanut reilusti karvaa ja valkoiset poikaset ovat jopa ihan valkoisia, eivätkä pinkkejä. Neiti mysteeriväri vaikuttaisi olevan ruskeasoopeli x-kirjava, sinisyys katoaa siitä pikkuhiljaa ja tilalle tulee ruskea väri. :)

8vrk

Sigrid's Föögleri Fiegans
Sigrid's Maglo Maggeri


Sigrid's Lilleri Lalleri

Sigrid's Spugle Spöögels

Lavella's Future on Hold "Fugu"
Psst! Olen todella hienosti onnistunut unohtamaan tyystin Veeran ja Pöpön syntymäpäivät. Nehän täyttivät siis 14.4. huimat 7 vuotta! Olenkin tässä suunnitellut jonkinlaista teemapostausta tms Veerasta ja Pöpöstä, nyt kaipaisin siis teiltä lukijoilta ehdotuksia, että minkälaista postausta heihin liittyen kirjoittelen. Ja tietenkin, että mitä mukavaa voisin kanien kanssa tehdä synttäreitä juhlistaakseni! :)

12 kommenttia:

  1. Olis kiva kuulla, että mitä kaikkea opit veeran ja pöpön ansiosta! :) esim kanien eleistä tai sairastumisista tmv, jos ymmärrät mitä ajan takaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi on hyvä idea koska tosiaan olen niitten kanssa opetellut ihan kaiken. :)

      Poista
  2. Kiva postaus jälleen. Ehdotukseni olisi sama kuin edellinen, se että kertoisit juurikin mitä kaikkea olet oppinut noilta kahdelta.

    VastaaPoista
  3. Ihanat vauvat! Joku missä kerrot noin^^ ja jotain vanhempia kuvia niistä :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kuvaidea olikin hyvä, mulla on petsiessä vanhat kuvat tallessa joten pitääpä mennä niitä penkomaan :)

      Poista
  4. Ihania kuvia! :) Ja olisi kans kiva jos kertoisit miten vuodet ovat vaikuttaneet noihin kahteen, ovatko esim. rauhoittuneet tai jotenkin muuten muuttuneet ja mitä täytyy ottaa huomioon iäkkämpien kanien kanssa touhutessa.

    VastaaPoista
  5. Oo, te lähdette kuitenkin Mäntyharjulle! :) Voipi olla, että minuakin siellä näkee, ehkä :) Ja jos minua, niin Hillaakin :D Vaikkemme näyttelyyn varmaan kyllä tule ehkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olis tosi ihanaa nähdä Hilla!! Ja joo sain sittenkin kyydin hommattua :D

      Poista
  6. Ihania kuvia pupusista!:3 Voisit kertoa siinä postauksessa miten ne kaksi tulevat toimeen keskenään ja millaisia ne ovat luonteeltaan? :)

    VastaaPoista