torstai 22. toukokuuta 2014

Me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus

Pari päivää sitten tuli ulkoiltua meidän kanilan nuorimmaisten kanssa. Toista näistä en olekaan vielä kunnolla esitellyt, joten kaipa sitä olisi viimein aika. :) Kyseessä siis Fugu ja Lilla, joista jälkimmäisen mainitsinkin kotiutuneen meille jo pari viikkoa sitten. Autokoulu, työnteko ja kanien hoito, kisoissa ravaaminen jne on vain vienyt niin ison palan elämstäni, etten ollut ehtinyt tutustua tähän kaniin vielä niin kaksin kesken, kuin mitä nyt sain.

Lilla on alusta alkaen kietonut tämän kaninomistajan pienten karvatassujensa ympärille. Paijaus on jee, ruoka on jee, kaikki on jee. Elämäniloinen ja kiltti, rohkea pieni pupu siis kyseessä. Yksi lisäpiirre paljastui myös Lillasta ulkoillessa; neiti on todella valokuvauksellinen, kuten Miia jo ehtikin sanoa! Vaikka valjaat olivat varsin inhottava kapistus ja Lillan mielestä vain hidastamassa hänen menoaan, sain silti todella monta onnistunutta kuvaa. Riittää, että tämä söpistys vain istuu paikallaan ja katsoo ihanilla nappisilmillään kaukaisuuteen, niin heti saat muistikorttiin kunnon cuteness overloadin. :D

Fugu on kotiutunut meille hitaasti, mutta pikkuhiljaa edetään. Tyttö jännittää edelleen aika paljon ja piileskelee pesämökissään, mutta kun ollaan kahden kesken, on tämä ihan eri kani. Pitää siis järjestää nyt paljon aikaa vain minulle ja Fugulle, että voidaan tutustua paremmin toisiimme. :)

Jottei nyt vain Lillaa ylistettäisi tässä, niin kyllä vaan sain Fugustakin upeita kuvia, itseasiassa yksiä parhaista joita olen koskaan kaneista ottanut. :) Fugu on todella kaunis kani ja sitä kuvaa ilomielin, jotenkin sen ihanasta jänismäisestä kropasta ja yleisilmeestä tulee mieleen Puolukan vauva-ajat... Jänismäiset kanit ovat ihan oma numeronsa ja olin jo liki ehtinyt unohtaa tällaisten kanien ihanuuden. Pieni kani, sitäkin isompi persoona. Ihanaa, että talosta löytyy jälleen yksi lisää näitä, tällaista jalostaa ilomielin eteenpäinkin! Fugu muistuttaa minua myös jostain syystä Ruohometsän kansa-elokuvasta tuttua Viikkaa.

Fugu













Lilla









13 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja ihania kuvia ♥
    Ihana Lilla ♥

    VastaaPoista
  2. Niin tuleekin muuten ihan Viikka mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ja vielä sen ilmeet ja eleetkin muistuttaa sitä:D

      Poista
  3. Ääääöää Lilla <3 Niin sulonen pulleropallero!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, siitä kasvaa kyllä varmasti hieno pikkunainen :)

      Poista
  4. Sata pusua Lillalle! <3<3

    VastaaPoista
  5. Ihanai varsinkin Fugu♥ Millä muuten muokkaat kuvasi ja onko ilmainen :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Muokkaan kuvat Gimpillä, eli on ilmainen :)

      Poista
  6. Oih, Lilla <3 Se on niin äärettömän suloinen!

    VastaaPoista
  7. Las Vegas Casino Bonus Code - JCM Hub
    The latest Wynn Casino 경상북도 출장마사지 bonus 여주 출장안마 code, WynnCasino.com, will see you receive 서울특별 출장안마 a $50 free bet. The Wynn casino 춘천 출장마사지 welcome 양산 출장샵 bonus is not available for new players.

    VastaaPoista