tiistai 20. toukokuuta 2014

Karsitut puut hyötykäyttöön! + poikaset 3,5vko

Tänään ja eilen tulikin askarreltua jos jonkinmoista juttua. Koko eilispäivä kului suurimmilta osin äitini luona pihahommissa. Itse siivosin kanalaa, lannoitin vadelmapuskia, rakensin koiranpennuille aitausta, istutin kukkia sekä karsin omenapuut. Kohta olen jo ruskea kuin papu, kun lisätään vielä kesän kanileiri sekä kaikki estekilpailut!

Omenapuita tulikin siis karsittua oikein urakalla ja äitini ehdotti, että voisin sahata paksuimmista oksista "kiekkoja". Siitä sain inspiraation kyhätä kaneille kivat lelut näistä läpysköistä, ei kun tuumasta toimeen!

Kanin järsimislelut


Tarvitset:

Paksuja oksia
Oksasakset

Sahan (sähkösaha tai moottorisaha säästävät aikaa)
Porakoneen
Kanille turvallista narua
Sakset



Koko homma aloitetaan siis sillä, että sahaat oksat irti puusta, elleivät ole sahattu jo. Tähän kannattaa pyytää apua vanhemmilta jos tuntuu ettei itse osaa, koska helpoin on käyttää joko sähkösahaa tai moottorisahaa kuitenkin. Kun oksat ovat irti, niistä siistitään pienet rispaleet poikki esim. oksasaksilla. Siistityt oksat on hyvä asettaa sahapukille leikkaamista varten, itselläni oli tässä myös sisko apuna pitelemässä oksaa aloillaan. Sahalla leikataan oksasta ohuita "kiekkoja", itse leikkasin 0,5-1,5cm paksuja jokaisesta.

Kun oksat on pilkottu, pitää kaikkiin palasiin porata reiät läpi, jotta niistä voi pujottaa narua. Valitse poranterän koko käyttämäsi narun mukaan niin, että naru mahtuu läpi mutta myös niin, ettei tarvitse tehdä kovin montaa solmua jotta palaset pysyisivät paikoillaan valmiissa lelussa.

Kun kaikkiin palasiin on porattu reiät, pujotetaan näistä narut läpi. Muista jättää naruun tarpeeksi varaa myös häkkiin kiinnittämistä varten. Mikäli tuntuu että naru jäi liian lyhyeksi, on siihen helppo solmia vielä lisäpätkä kiinni.

Itse tein kahdenlaisia leluja: sellaisia, jotka roikkuvat katosta/seinästä ja sellaisia, jotka ripustetaan kahdesta eri seinästä menemään häkin poikki. Tee ensin solmu narun päähän (mikäli teet 2 kohdasta ripustettavan lelun, jätä tähänkin päähän sitomisvaraa), tai useampi mikäli palikka ei muuten pysy paikoillaan. Sen jälkeen laitetaan 1 puunpala kerrallaan naruun, ja aina solmu väliin sopivalle korkeudelle. Kun palikoita on mielestäsi tarpeeksi, voit katkaista narun ja halutessasi tehdä vielä solmun viimeisen palikan viereen. Muista tässäkin kohtaa jättää narua lelun kiinnittämiseen.























Kun lelut ovat valmiita, alkaakin hauskin osuus; tuotetestaus ;) Isoin osa meidän kaneista tykkäsi leluista, vaikkakin eri kanit suhtautuivat niihin eri tavoin.

Fugu & Lilla

Fugu ja Lilla keskittyivät aluksi vain varovasti tutkimaan leluja, vaikka kyllä niitä hiukan uskallettiin maistaakin.
















Puolukka & Miina

Miina koki rakkautta ensi silmäyksellä; järsimässä oltiin jo ennen kuin sain koko hökötyksen edes ripustettua :D Puolukka oli ovela ja noukki vain maasta Miinan pudottelemia herkkupaloja.








Keijo

Keijon tuntien ei kyllä lainkaan yllättänyt, että hänellä oli hiukan muuta mietittävää... Kuten vaikka ihana tyttökaveri (pehmolelu)!




Kaneli & Bapsu

Näiden kahden mielestä lelu oli oiva leukamerkkaamisen kohde. Nakertaminen ei tullut kysymykseenkään, ennen kuin lelu oli varmasti vain ja ainoastaan heidän ;)



Seela

Seelaa kiinnosti vain heinänsyönti ja paijaaminen :) Siitä onkin kuoriutunut oikein helllyydenkipeä ja kiltti nyt poikasten aikana.


Poikaset 3,5vko

Otin myös tänään pikaisesti kuvat kaikista poikasista. Valkotasapainon kanssa oli hiukan takkuilua, mutta sain kuvat lopulta käsiteltyä edes jotenkuten hyviksi. Kyllä nuo vaan muuttuvat suloisemmaksi päivä päivältä! Kuka on oma suosikkinne poikasista? :)

Sigrid's Lilleri Lalleri
Sigrid's Lilleri Lalleri




Sigrid's Spugle Spöögels
Sigrid's Spugle Spöögels


Sigrid's Föögleri Fiegans
Sigrid's Föögleri Fiegans


Sigrid's Maglo Maggeri
Sigrid's Maglo Maggeri


16 kommenttia:

  1. Tolla fööglerillä on vaan niin uskomattoman suloset pullaposket, että kai se sitten on mun suosikki :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha se onkin aina ruokakipolla ja sitten vikana lyllertää sinne, missä tapahtuu :'D

      Poista
  2. Itse valitsisin Lilleri Lallerin tai Föögleri Fiegansin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lilleri on kanssa yksi omista suosikeista, mutta toisaalta jokaisella on ihana luonne :) Pitää malttaa odottaa, että luonteet näkee kunnolla...

      Poista
  3. Nuo poikaset on kyllä kaikki niin söpöjä, ettei ole sitä yhtä suosikkia :D
    Hauskat kuvat kaneista, kaikki niin eritavalla suhtautuu noihin leluihin ;D Miina<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miina meni onnesta sekaisin kun sai jotain hauskaa tekemistä :D

      Poista
  4. Ehdottomasti Lilleri Lallerin :3 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin se on yksi suosikeista, toisaalta kaikki ovat lemppareita... On tää vaikeeta :D

      Poista
  5. Maglo Maggeri on aika herttainen otus tukkineen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maglolla on kyllä sikasöpö puoliksi valkonen korva! Poikueen pienin, mutta kauhee sähköpupu siitä on nyt tullut... :D

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Siinä on kyllä ainakin koko poikueen paras poseeraaja tähän mennessä! :D Moni tuntuu tykkäävän pikku Lilliksestä eniten. :)

      Poista
  7. Ehdottomasti föögleri fiegans! :3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Föglö-Pöglötin on kyllä tosi söpö, se oli itseasiassa aluksi poikueen pienin mutta nyt onkin jopa ennen isointa veljeään pulskempi :D

      Poista
  8. kiva postaus ja varsinkin toi lelu♥ lisää tämmösiä :-) (jos ees huomaat tätä kommenttia kun on niin vanha postaus)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt huomasin, hiukan jäljessä tosin :D Näitä postauksia on kiva tehdä kyllä, jonka tekemiseen jaetaan tasaisesti huomiota kaikille kaneille. :)

      Poista