maanantai 17. helmikuuta 2014

Jänis pihalla ja studiokuvia

Ihan viikonlopun aikana en tätä postausta saanut julkaistua, mutta melkein!

Lauantaina käväisin pihalla Puolukan kanssa. Annoin sen juoksennella vapaana, kuitenkin niin että hihna ja valjaat olivat kiinni. Tämä sujui hyvin siihen asti, kunnes hölmö pupu pelästyi lumen rahinaa jalkojeni alla ja yritti karkuun :D Siihen loppui siis tämän neitokaisen vapaanolo. Ulkoilusta nautittiin kyllä selvästi myös näinkin, haisteltiin vaikka mitä ja jopa leukamerkkailtiin oksia. Mahtaa metsän jänikset olla ihmeissään uusista tuoksuista.

Eilen nappasin myös muutamat "studiokuvat" Kanelista, Keijosta ja Miinasta. Näissä on siis taustalla värillinen iso kartonki, joku sitä keksii kysyä kuitenkin. :) Kaneliin meinasin menettää hermot totaalisesti eilen, se osaa joskus olla kyllä niin hankala käsiteltävä! Kun ollaan sylissä, niin heti oman häkin lähelläkään pitää räpiköidä kaikin voimin niin, että omistajaa sattuu ja niin, että koko pupu meinaa pudota lattialle. Jatkuvasti saa olla varuillaan tämän yli-innokkaan herran kanssa, kyllä siinä tuli taas pikku läksytykset annettua pupulle ja sitten oltiinkin jo nätimmin. Ehkä se iän myötä tuosta rauhoittuu, ja joskus pidemmän ajan päästä on tietty myös kastrointi edessä.

Klaukkalan kilpailuja odotan innolla. Sinne olen ilmoittanut Pettiin Kanelin, Keijon, Miinan ja Vimpulan. Pettymyksekseni huomasin, että Vimpula ja Miina vaihtavatkin karvaansa aika rajusti... Jälki-ilmolla petteilemään lähtee ehkä Puolukka, Veera ja Pöpö. Esteille tulee helppoon mutkan Bapsu, Keijo, Miina sekä ulkopuolisena Puolukka, keskivaikeaan mutkaan tulee Kaneli ja Vimpula. Toivottavasti päivästä tulee kiva :)










10 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia! Ihanan näköstä kun Puolukalla on kirkkaan pinkit valjaat♡.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Puolukalla on kyllä oikein tyttömäiset valjaat :D

      Poista
  2. Oiiih upeita kuvia!! Klaukkalassa nähdään sit taas :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mäkin odotan innolla kisoja ja tuttujen näkemistä erityisesti :P

      Poista
  3. Kivoja kuvi! Eniten pidin Miinan kuvasta:'3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Miinan kuvista mietinkin pitkään kahden eri kuvan välillä, toisessa se näytti vain hirveän läskiltä tankkerilta (tuolla on tosi kummallinen kroppa), joten valitsin tämän toisen :D

      Poista
  4. Sori ku oon tietämätön, mutta miksi Puolukan pitää mennä ulkopuolisena? Onko sulla muuten mitään hajua miksei Maisun blogiin pääse :3 Meinasin vain jos tiedät ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne taitaa olla uusi ulkoasu tekeillä, siksi ei pääse. :) Ja Puolukka menee ulkopuolisena siksi, koska se on klassautunut oikeasti keskivaikeaan muttei osaa hyppiä niin isoja esteitä. :)

      Poista