lauantai 9. marraskuuta 2013

Turussa petteilyä ja esteitä

Heti ensimmäiseksi pahoittelen sitä, että postaustahti on blogissani hieman hiipunut. Olen viime aikoina kovasti yrittänyt saada kodinhoidon, kanien ja vapaa-ajan tasapainoon keskenään ja tämä on vienyt paljon energiaa blogin kirjoittamiselta. Olen kuitenkin onnistunut tavoitteessani ja pyrin viettämään kanieni kanssa hyvin paljon aikaa touhuillen kaikennäköistä.

Tänään lähdettiin aikaisin aamulla Turkuun kisaamaan helppoa mutkaa esteillä, sekä petteilemään. Matkaseurana oli Miia sekä Julia, tuhannet kiitokset vielä Julialle kyydistä! Kun saavuttiin viimein perille, puunailin vielä hiukan Julian kaneja, täytin omilleni juomapullot ja sitten siirryttiin estepuolelle.

Miina ei hyppinyt kovin hienosti tänään, taisi iskeä jonkinlainen ramppikuume päälle. Eipä tuon kanssa paljon ollakaan harjoiteltu joten sinänsä keskeytys molemmilta kierroksilta ei tullut yllätyksenä, vaikka ainahan sitä toivoisi menestystä omalle osalleen. Puolukka sen sijaan hyppi helpossa mutkassa (ulkopuolisena) todella nätisti ensin 4 virheellä minun ohjaamana, sen jälkeen 2 virheellä Miian ohjaamana. Kun Puolukka tuli radalta rakkaan maminsa lellittäväksi oli siellä odottamassa iso, herkullinen omena johon neiti kävikin heti käsiksi. :)

Pettipuoli sujui meiltä todella hienosti. Ihan PPK-pöydälle asti ei sentään päästy, mutta olin todella yllättynyt pisteistä. Yllättynyt siinä mielessä, että oman käsitykseni mukaan Kaneli oli huippukunnossa, mutta sai 93p kun sen sijaan Puolukka yllätti saamalla huikeat 95,5p! Vimpula sai tästä välistä myös oikein mukavat 94p. Kaneja myös palkittiin, Vimpula sai herkkupussukan "Positiivisin pitkäkorvapoika"-tittelistä, Kaneli 2 matkaruokakuppia "Hurmaavin hörökorva"-tittelistä, Puolukka oli naaraiden assarin suosikki sekä avointen naaraiden voittaja.

Ihmettelen edelleen hiukan tuota pisteskaalaa kanieni välillä, onhan Puolukka toki hyväkuntoinen mutta Kaneli on silminnähden mielestäni paljon muhkeampi ja lihaksikkaampi. Toki tähän taas vaikuttaa kanin rungonmuoto, siinä olevat rodut (näitä Julia selittikin minulle matkalla kotiin) ja täten kanin kyky ylipäätään saada tietty määrä massaa tiettyyn rungonosaan. Miten päin vain, olen todella tyytyväinen tuloksistamme. Nyt odotan innolla lemmikkimessuja. Lauantaina meillä on Petissä viisi kania ja sunnuntaina kolme. Lauantain pettiin (lemmikkikanit) ilmoitin siis Veeran, Vimpulan, Kanelin, Puolukan ja Miinan. Sunnuntain Pettiin (sky) ilmoitin Kanelin, Vimpulan sekä Miinan

Kuvia päivästä, loppuun vielä kaikkien arvostelut:



































Kanelin arvostelu:

Yleiskunto 26,5/30 Hyvät takalihakset, kapea edestä
Turkki 19/20 Puhdas ja palautuva
Korvat 5/5 Hauskat
Silmät 5/5 Kirkkaat
Hampaat 5/5 Ok
Kynnet 5/5 Leikatut
Tassut 4,5/5 Etujalkojen sisäpinnoissa likaa
Häntä 5/5 Hauska
Käsiteltävyys 18/20 Jännittää käännettäessä

Tuomari Laura Mehtonen

Kok. 93p

Vimpulan arvostelu:

Yleiskunto 27,5/30 Lihaksikas ja sopusuhtainen
Turkki 19/20 Palautuva ja tiheä
Korvat 5/5 "antennit" :)
Silmät 5/5 Kauniit
Hampaat 5/5 Ok
Kynnet 5/5 Leikatut
Tassut 4,5/5 Hieman kellertää
Häntä 5/5 Pitkä
Käsiteltävyys 18/20 Jännittää kääntämistä

Tuomari Laura Mehtonen

Kok. 94p

Puolukan arvostelu:

Yleiskunto 28,5/30 Lihaksikas, kiva paketti
Turkki 19/20 Puhdas, tuuhea, palautuva
Korvat 5/5
Silmät 5/5 Kauniit
Hampaat 5/5
Kynnet 4,5/5 Leikkaamisen varaa
Tassut 4,5/5 Värjäytyneet
Häntä 5/5 Pitkä
Käsiteltävyys 19/20 Toivomisen varaa selälleen käännössä

Tuomari Anna Grönlund

Kok. 95,5p

11 kommenttia:

  1. Puolukka oli assarin suosikki, ei sihteerin ;) Rakastuin kyllä täysin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, niimpäs olikin :D Kiitos tiedosta! Puolukka on kyllä kieltämättä sellanen kiltti mussukka :)

      Poista
  2. Upeita kuvia! En tajuu miten osaat!? :D kai tuut messuille lekan pettiin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tuossa kuvaamisessa harjaantuu kun harjottelee vaan - itsellä nyt pari vuotta aktiivista harjoittelua takana. Ja tottakai tulen, en jättäis messuja väliin mistään hinnasta! Tosin enemmän minua bongailee esteaitiosta mutta kaneja tulee kyllä pettiinkin, tonne kirjoittelinkin jo tarkemmin et ketä tulee minnekin :)

      Poista
    2. Jei! Jos sulta sit meijän jengiläisistä jälkeenpäin kuvia löytyy niin mielelläni otan vastaan! Itse kun en tosiaankaan handlaa tota sisätiloissa kuvailua /:

      Poista
    3. Senkus tulet nykäisemään hihasta, voin varmasti kuvata niitä jossain vaiheessa kun on sopiva väli :) Voin ottaa arvostelustakin kuvia jos haluat, mikäli omat kanit eivät ole silloin esim. hyppyvuorossa

      Poista
    4. Voi se olis tosi kiva! Varmaan aikamoinen härdelli siellä, mutta koitan jossain välissä tulla juttelemaan! :) onko sulla missä hyppyluokissa kaneja?

      Poista
    5. On varmasti härdelliä, mut loppupäivästä ainakin olen "vapaana". Mun kanit hyppii helpossa ja keskivaikeassa. Paitsi ne hyppyluokat taidettiin muuttaa järjestykseltään erilaisiksi. Mutta jos satun olemaan kiireinen, niin ei siinä kauaa mene kun 1 kanin hypyttää. :)

      Poista
  3. Onko tuo kukkakuviollinen laatikko kanien kantoboksi näyttelyssä?
    Jos on niin enpäs ole aiemmin yhtä kaunista nähnyt, yleensä näkee sellaisia ihan neutraaleja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On joo, ne oli assareiden pupulaatikoina :) Oikein kauniita olivat!

      Poista
  4. Tää ei anna vastata sun kommenttiin jostain syystä. Mut kiitos kovasti, tuli hyvä mieli! :) Laittelen tota kiertämään huomenissa.

    VastaaPoista