keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Puotinharju 8.6. & Perniö 14.-15.6.

Nyt onkin varsin tapahtumarikas viikko takana. Ensimmäisenä matkasin Puotinharjuun estekisoihin, sieltä sitten suoraan pupuleirille ja matka jatkui vielä Perniöön 2-päiväisiin estekisoihinkin. Vaikka reissu oli pitkä ja tapahtumarikas, paikoin melko raskaskin, niin kyllä siitä vaan jäi hyviä muistoja jäljelle! :)

Kanileiristä kirjoittelen myöhemmin, tässä postauksessa keskityn enemmän estekisoihin ja loppuun laitan vielä uusimmat kuvat poikasista.

Kaneli

Kaneli on saanut nyt kisailla edelleen sitä kirottua keskivaikeaa suoraa, sekä vaikeaa mutkaa. Jotkut vaikeat ovat menneet jopa paremmin kuin suorat! D: Perniön kisoissa Kaneli oli jo niin väsynyt, ettei jaksanut enää hyppiä kunnolla vaan jopa nukkui lähtöesteen vieressä. Nyt 2 viikon loma Juhannuksen takia tekee toivottavasti sille vain hyvää.

© Aino
© Aino



Keijo

Keijo hyppeli normaaliin tapaansa nenä kiinni maassa, vaan kyllä siitä alkaa pikkuhiljaa löytymään ihan kivojakin piirteitä hyppytyylissä. Olen miettinyt Keijon myymistä, mutta toisaalta siitä voisi kyllä olla hyötyäkin, oikanlaiseen kaniin yhdistettynä. Pitää rauhassa katsella, että mitä muista kaneista kasvaa ennen kuin alan hätiköimään.

© Maisu & Caro

© Karoliina
© Karoliina
© Karoliina

Bapsu

Bapsu onkin ollut viikon yllättäjä. Vauhtia löytyy huimasti, samaten pomppuvoimaa. Nuori neiti jännittää kyllä edelleen hiukan hyppimistä, lähinnä tuntuu että säikähtää joskus itsekin omaa vauhtiaan. Tästä johtuen tulee joskus äkkipysähdyksiä radalla. Mitä väsyneempi Bapsu on, sitä enemmän se tuota harrastaa eli tämän kanin kanssa ei turhia lämmitellä, toivottavasti jatkossa pituushypynkin saisi aloittaa myöhemmin.

Bapsu sai siis tosiaan ensimmäisen klassauspisteensä keskivaikealta mutkalta, harmikseni videota en ole vielä tästä saanut. Lisäksi pituushypyssä yllätyin kovasti, kun Bapsu hyppäsi hurjat 170cm! :)

© Maisu & Caro
© Maisu & Caro

© Maisu & Caro
© Maisu & Caro
© Maisu & Caro




Sitten voidaankin turinoida poikasista... He tulivat luovutusikään hetki sitten, mutta edelleenkin on kaikki jäämässä kotiin siihen asti, että osaan päättää. Fööglerin myymistä olen miettinyt kun on niin rauhallinen nössykkä, aina vain ruoan ja paijausten perässä. Ajattelin kuitenkin pelata varman päälle ja katsoa vielä ajan kanssa, muuttuuko mihinkään. Poikaset saivat leirillä tatuoinnit korviinsa ja siinä samassa viipyivät siellä muutaman päivän. Otin ne mukaan veneretkelle ja rannalle käymään, jossa niitä kuvailtiinkin innokkaasti, ja syliteltiin. :)


Sigrid's Föögleri Fiegans




Sigrid's Spugle Spöögels



Sigrid's Maglo Maggeri





Sigrid's Lilleri Lalleri



4 kommenttia:

  1. en kyllä tunnusta ottaneeni tota kanelin ekaa kuvaa, vai onko kanipiireissä joku toinenki aino? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho no sehän olikin Karoliinan ottama :D Hyvä huomio

      Poista
  2. Kiva postaus jälleen, aina yhtä ihanat puput! ♥

    VastaaPoista