tiistai 8. huhtikuuta 2014

Turun messariviikonloppu ja uusia kaneja

Viime viikonloppuna kävimme Turussa 2 kanin voimin kisaamassa esteillä sekä pet-näyttelyssä, nyt on pitkä ja raskas viikonloppu takana. Lähdin perjantaina aamulla kello 5:30 töihin, josta matkasinkin jo suoraan Maijan luo yöpymään viikonlopun ajaksi. Kotona olin vasta sunnuntaina kello 22 aikoihin. Onneksi ei tullut ihan hukkareissu!

Kaneli on enää siispä vain 1 klassauspisteen päässä vaikeasta mutkasta, kyllä ensi kisoissa jännittää! Keijo loikki myös upeasti (tai vähemmän upeasti) nenä maata viistäen helpon mutkan puhtaasti, saaden ensimmäisen klassauspisteensä. Lauantaina Kaneli myös yllätti iloisesti sijoittumalla PPK5:ksi. :) Jos joitakin lukijoita sattuu kiinnostamaan, niin tässä myös Rion suoritus (vasemmalle klikkaamalla myös 1. kierros), hän toimi siis Seelan poikasissa isänä. Mielestäni Rion hyppytyyli on alusta alkaen ollut todella lennokas ja kevyen näköinen, toivotaan että se periytyisi poikasillekin. :)

Petistä pisteitä tuli seuraavanlaisesti: Kaneli lauantaina 94 ja sunnuntaina 93, Keijo lauantaina 93,5 ja sunnuntaina 94. Melko tasaista siispä, mikä on ihan mukavaakin, oli eri päivinä kuitenkin eri tuomarit. Hauska maininta Keijon sunnuntaisessa arvostelulapussa löytyi silmät-kohdasta, johon oli kirjoitettu: "himokkaat ;)". Keijosta onkin kuoriutunut aika hellä mies, tuo vain useimmiten miehuutensa esille hieman sopimattomalla tavalla... Katkaravun tuulettelu on vastikään keksitty juttu, ja sekös vasta on mukavaa!

Tässä nyt kuvia kisoista ja videot Kanelin sekä Keijon sunnuntain suorituksista. :)

Komea palkintopöytä
Keijo keijoilee
Pusuja tuomarille
Olen hellä mies



Onnistunein kuva muista pet-pupuista
Hirvittävin kuva kissoista




Sporttipeba

Käsidesi oli mielenkiintoinen
Tässä viikonlopun upein ja yllättävin hyppy. Pieni kääpiöjänis hyppäsi tuplakryssetin puhtaasti :)
© Karoliina Laakkonen
© Karoliina Laakkonen
© Karoliina Laakkonen
© Karoliina Laakkonen
© Jonna Salonen
© Henna Vihersaari






Keijo pomppaa © Karoliina Laakkonen


Sitten lisää uutisia, joista en ole blogissani pahemmin hiiskunutkaan... Meille tulee kaksi uutta kania. :) Toinen tulee Maijalta Lavella's-kanilasta, hänen olisi tarkoitus kotiutua meille piakkoin, kunhan on luovutusikäinen. Toinen tulee Miialta Toiveen-kanilasta, ko. poikanen on siis Kanelin jälkeläinen. :) Sunnuntaina käväisin Miialla vielä kuvaamassa nämä ihanaiset, sekä myös toisen, hiukan jo vanhemmat poikueen. Valaistus oli todella huono ja epäonnistuneimmat kuvat tulivat tietenkin minulle tulevasta pupusta... Tähän pari kuvaa uusista tulokkaista:

Lavella's Future on Hold

© Maija Suni
© Maija Suni



Toiveen ?



© Miia Kröger














Niki x Amos-poikaset:




16 kommenttia:

  1. Oiih paljon onnea tulevista perheenlisäyksistä!! :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :) En malta millään odottaa, että saa uudet puput kotiin.

      Poista
  2. Miten jaksat hoitaa kaikki puput?? En ite jaksais noi montaa hoitaa!!D: Eiks niihin mee tosi paljon rahaakin?? Toivottavasti jaksat hoitaa puput kun niit on nii paljo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin jaksan. :) Kanit eivät ole kalliita eläimiä pitää, pääosa ruoasta on heinää, joka on älyttömän halpaa kun haet suoraan talleilta tai heinäntuottajilta. Puput ovat tärkein asia elämässäni ja liki kaikki mitä työni lisäksi teen, on pupujen kanssa olemista, pupuista juttelemista toisten kanssa ja blogin kirjoittamista. :)

      Poista
    2. Lisätään vielä, että olihan minulla 12 kania usemman kuukauden ajan, kun Miian kanit olivat meillä hoidossa joten kokemusta on jo isommasta määrästä. :) Nyt kaneja on 10, sitten Seelan poikasten jälkeen 12 jos jätän 2 kotiin.

      Poista
    3. Eikö naapurit valita ku teiän parvekkeella o 12 kania?! Ei ne iha hajuttomii oo, vaik niit siivois joka pv!! Miks sulle ei riitä pari pupuu? Miks niit pitää haalii lisää?

      Poista
    4. Miksi ei saisi olla 10 pupua, jos niitä vain jaksaa hoitaa ja niistä välittää? Ja ei kaneista hajua tule, jos vessalootat siivoilee päivittäin. Eihän se tietääkseni sinun ongelmasi ole, eikä sinun niitä tarvitse hoitaa.

      Poista
    5. Asun omistusasunnossa, joten se on minun oma päätökseni, että mitä eläimiä kodissani pidän ja minkä verran. :) Kasvattaminen on aika hankalaa vain parin pupun kanssa, sehän velvoittaisi että myisin pois mm. Veeran, Pöpön, Vimpulan ja Puolukan. En tykkää siitä ajatuksesta, että kierrättäisin eläimiä, varsinkaan niitä jotka on lemmikiksi minulle hankittu eikä kasvatuskäyttöön Ymmärrän kyllä, ettei kaikilla ole innostusta käyttää niin paljon aikaa, rahaa ja energiaa kaniensa kanssa olemiseen. Onneksi minulla sitä riittää, koska puput on tärkein asia minulle tällä hetkellä. :)

      Poista
  3. Siellä se Jassun Nilperöinen lentelee taidokkaasti :D Mä yritän olla reipas ja lähetellä sulle niitä videoita vielä tänään, on vähän onkelmaa kun koneen kovalevy on käytännössä täysi.... ja ulkoinen kovalevy jossain päin maailmaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei mitään kiirettä. :) Ja Niilan hyppy oli upee!

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, et muutkin odottaa. :) Nyt saadaan kaksi viikkoa levätä, sitten mennään koettamaan onnea mahd. vikaan kv mutkaan. :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. noniin, sitten voidaan jännittää yhdessä! :D

      Poista
  5. Tuo Rion hyppytyyli on tosiaan hieno! Ja hienoja kaneja teille tosiaan tulossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on kyllä hieno ja tosi lennokas! Jos hyvin käy niin poikaset perisi Seelan vauhdikkuuden ja Rion lennokkaat hypyt.. Aina voi haaveilla, saa nähdä mitä sieltä sitten tulee. Ja odotan kans tosi innolla näitä uusia kaneja, pääsee näkemään että minkälaisia heistäkin kehittyy. :)

      Poista