keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

JV-näyttely ja poikassuunnitelmat

Nyt on viime viikonlopun näyttelyreissu ohi ja reissusta toivuttu, vietin oikein mukavan viikonlopun ystävien kanssa seurustellen ja kaneja ihastellen. Harmittaa edelleen, etten tajunnut ottaa omia kanejani mukaan, mutta toisaalta reissu olisi ollut monin verroin raskaampi kanien kanssa. Jani oli hoitanut kaikki kanit onneksi hyvin, ja oli mukavaa tulla kotiin pitkältä reissulta.

Onnistuin harmikseni hukkaamaan kamerani laturin jonnekin (kuka tietää minne, on sitä jo kyselty), mutta tilaan tässä lähiaikoina uuden. Akkua riittää vielä ehkä yhteen kuvauskertaan, joten täysin ilman kuvia ette joudu siihen asti sentään olemaan. :D Tässä postauksessa julkaisen omat suosikkikuvani näyttelyreissulta. :)

Lisäksi tiedotan nyt virallisesti blogissani tulevista poikassuunnitelmistani. Seela on pikkuhiljaa kotiutunut meille, joten astutuksen aika alkaa lähestyä. Mietin pääni puhki eri urosvaihtoehtoja, mutta kun 3 vaihtoehdosta olivat mahdolliset väritkin täsmälleen samat, ratkaisi enää vain luonne. Päädyin siis astuttamaan Seelan Riolla, joka on Ruotsista tuotu esteristeytysuros. Rio on minun sekä Miian yhteisomistuksessa, ja hän asustaa Miian luona.

Syy, miksi päädyin Rioon Keijon ja Kanelin sijasta perustuu siis eniten sen luonteeseen, kuten jo aiemmin mainitsinkin. Siinä missä Keijo on laiska hernesäkki ja Kaneli yli-innokas uros, on Rio juuri sopivasti jotakin tältä väliltä. Siitä löytyy luppamaista rentoutta ja kiltteyttä, mutta se osaa olla myös hyvin energinen ja innokas. Seelan jänismäinen luonne kaipaa hiukkasen pehmennystä omaan makuuni, ja Rio on tähän paras vaihtoehto. :) Rion taustalta löytyy myös suht. uutta sukua, joten se ajaa samalla myös tätä tarkoitusta.

Kuvaa klikkaamalla pääset tulevat poikueet-sivulle












8 kommenttia:

  1. voi upeaihana Rio!! kyllä tulee hienoja muksuja sinne! :')

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia! Tykkään noista sivu kuvista♡

    VastaaPoista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista