torstai 30. tammikuuta 2014

Hyviä ja huonoja uutisia

Kaneli on saanut oikein erityiskohtelua muutaman viime päivän ajan, kun ollaan vietetty herran syntymäpäiviä useammassa osassa. Bileputki päättyi hirmuisen kauniiseen synttäri"kakkuun", jota Kaneli ei edes jaksanut syödä kokonaan.. Liekö krapula kaikesta tästä juhlimisesta, onhan 3 päivää putkeen aika hurja saavutus :D Juhliminen aloitettiin päivää ennen synttäreitä pitkällä ulkoilulla, Kaneli lähinnä juoksi minne huvittaa ja aikansa sain odotella että hän päätti, koska tulee luokse ja voidaan mennä sisälle. Paijausta ja hellyyttä on myös annettu erityisen paljon.

Sitten huonompiin uutisiin; Bapsu sairastaa. Löysin sen häkistä useammasta kohtaa ripulia ruokkiessani kaneja illalla. Bapsu oli myös laihtunut siihen samaan kuntoon missä meille tulikin, eli kaikki edistys josta olen riemuinnut, oli mennyttä. Maha oli todella pinkeä muttei hölskynyt lainkaan, ja Bapsu istui vessalootassa kipeän oloisena, sillä oli siis todella paljon kaasua mahassa. Vaikea ymmärtää mistä tämä voisi johtua, koska ruokintaa ei oltu muuteltu mihinkään suuntaan liki kuukauteen, ainoa syöty tuore oli metsästä kuusenoksia ja mustikanvarpuja. Kani oli pakko ottaa sisälle asumaan, ei pakkasia siedä tuossa kunnossa.. Laitoin sille häkin meidän kylpyhuoneeseen ja sieltä pääsee vapaaksi pari tuntia päivässä eteiseen, muuten saa juosta kylppärissä. Kissat ovat ottaneet uuden sisäasukin vastaan hienosti.

Epäilimme aluksi kokkidioosia, mutta ennen kuin papananäyte on lähetetty, ei asiasta voi olla varmuutta. Tämä pitäisikin siis tehdä, jotta voidaan alkaa hoitamaan. Nyt bapsu on lähinnä heinällä, vähän tuoretta saa ja sitten lähdetään kuivaruokaan totuttamaan miedoimmalla vaihtoehdolla eli kauralla, jonne sekoitan hieman Hobby Plussaa. Kokkidioosin varalle olen sekoittanut juomaveteen aina tipan omenaviinietikkaa. Lisäksi hunajavettä silloin tällöin antamaan energiaa. Kiitos koko sydämestäni neuvoista ja tukemisesta Miia, Janina ja Julia. En olisi yksin päässyt näinkään pitkälle.

Tähän nyt hieman kuvia Bapsusta, sen häkistä ja muusta, sitten Kanelin juhlakuvia:

Soijarouhetta ja basilikaa

Tämännäköistä tuotosta oli vielä ripulista toipuessa, aluksi oli paljon pahempaa

Bapsun häkki

Kingi bongattiin Bapsun riippumatosta lekottelemasta :D



















Synttäri"kakku" sisälsi porkkanaa, kukkakaalia, paprikaa, kurkkua ja basilikaa

Ja hyvin maistui :)


Kruunu pitää tietenkin olla päässä kun juhlitaan.. :)

Aina ei kuitenkaan mene kuvaukset niin putkeen :D



15 kommenttia:

  1. Kappas vain, Kanelilla on sama syntymäpäivä kuin meidän Paavolla joka täytti 4-vee :)

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo kissa! Selkeesti häntä varten toitte tuon riippumaton tonne :D Paranemisia Bapsulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, onneks kisut tulee toimeen ton kanssa koska muuten olis aika hankalaa :D Kiitos :)

      Poista
  3. voi Babsu:( toivottavasti paranee<3

    VastaaPoista
  4. Bapsulle hurjasti paranemisia! Tosi upeita ja tunnelmallisia kuvia kanelista <3

    VastaaPoista
  5. Pusuja Bapsulle ja Kanelille! <3 Ihania kuvia Kanelista!

    VastaaPoista
  6. Toivottavasti Bapsu paranee pian! ♥

    VastaaPoista
  7. heei onks tuo omenaviinietikka-homma että ehkäisee kokkidioosia vai että jos on kokkidioosi nii sitten? :D mutta paranemisia Bapsulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis se on joku vanhan kansan kikka, vaihtoehtoisesti muurahaishappoa. Ihan yks tippa tai enintään kaks, se muuttaa mahan ph:ta siten, että kun suun kautta saa niitä kokkideja lisää, niin mahan muuttuneen ph:n takia ne ei mahassa enää pärjää yhtälailla ja vähentää tätä kautta kokkidien määrää suolistossa. Eli jos epäilee kokkidioosia niin tuo on turvallinen ensiapu. Näin mulle selitettiin :) Esim. kaniloissa joissa on tätä (ennenvanhan) paljon esiintynyt, on kuulemma ollut yleinen kikka. Siihen en tietty ota kantaa että olisko fiksumpi vaikka pitää hygieenisemmät olosuhteet, aina ei ole mahdollista tai ei jakseta, voida tms., mutta ilmeisesti ihan toimiva keino kuitenkin.

      Poista
  8. Ihania kuvia kanelista! Bapsu pikkuselle Paranemisia! Kingi on kyllä aika hauska, selkeesti hänen paikka tuo riippumatto:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kingi tosiaan viihtyi riippumatossa. Se vaan sattuu olemaan Bapsunkin lempipaikka, että kyllä pikkupupu siihen malliin katseli jotta menetkös pois mun paikalta.. :D

      Poista