sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Kanilalle nimi

Ilokseni voin kertoa, että päätin vihdoin antaa meidän kanilalle ihan oikean nimen :) Olen pitkään jo pyöritellyt tätä ajatusta ja viimein päätin sen toteuttaa, saatuani hieman rohkaisua asiassa parilta ystävältäni. Kasvattajanimeksi valitsin Sigrid's, se oli ensimmäinen vaihtoehto joka tuli mieleeni ja tuntui hyvältä alusta asti, vaikka pyörittelin paljon erilaisia vaihtoehtoja. Olen aina hieman arkaillut r-vikaani vaikkei se järin paha olekaan, siksi mietin tämän nimen valitsemista todella pitkään ja hartaasti. Tulin lopulta siihen tulokseen, että oma on päätökseni ja se ei minua ihmisenä muuta (onneksi) että miltä puheeni kuulostaa. Sigrid on vanhempi versio omasta nimestäni Siiristä, sain pikkulapsena äidiltäni magneetin jossa luki Siiri-nimestä tietoa ja tästä se onkin jäänyt mieleeni.

Kasvattajanimen tulen jatkossa liittämään jokaisen kasvattini viralliseen nimeen etuliitteeksi. Tämä on kätevä tapa tulla tunnistetuksi yhdellä nimellä kaneista ja harrastajien keskuudessa myös. Halutessaan voivat myös Puolukan mukeloiden omistajat liittää kanin nimeen kasvattajaliitteen, tästä kerron heille myös erikseen. :)



5 kommenttia:

  1. Aivan ihana nimi! Tulevaisuuden muksuja odotellessa ;)

    VastaaPoista
  2. Hei sitä vielä piti kysyä, että saako risteytyskaneille ottaa omatoimisesti kasvattajanimen käyttöön myös ala-ikäiset ja ei tunnetut kani-ihmiset? Itse haluaisin risteytyskaneilleni sellaisen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omatoimisesti tarkoittaa nimenomaan omatoimisesti. Kasvattajanimeni ei ole minkään yhdistyksen hyväksymä eikä tämä ole Suomessa edes mahdollista (toivottavasti olisi pian), joten ei ole olemassa mitään sääntöjä siitä että kuka saa käyttää nimeä ja kuka ei. Itse otin kasv. nimen käyttöön sen takia koska tavoitteenani on todella alkaa kasvattamaan esteristeytyksiä sanan nimenomaisessa merkityksessä, eli kasvatukseni tulee olemaan tavoitteellista ja harkittua, haluan siispä että nämä kasvattamani puput on tunnistettavissa tietystä nimestä.

      Sanoisin itse, että mikäli ei tasaiseen tahtiin kasvata jotain tietynlaista kania niin kasvattajanimi ei välttämättä ole tarpeen. Mikäli kasvatus on tavoitteellista ja sillä on selkeä päämäärä (kuten itselläni oikeat esteristeytykset), niin tällöin on kasvattajanimestäkin hyötyä kun juuri senlaisten kanien etsijät mm. löytävät ja tunnistavat sen tietyn kasvattajan paremmin nimen perusteella.

      Moni yhdistys ei jälkikäteen hyväksy kasvattajalistoilleen nimeä, jota on käytetty jo "ilman heidän lupaansa" etukäteen. Se jää siis nähtäväksi, että mikäli Suomen Estekanit ry joskus alkaisi ottamaan kasvattajanimiä listoilleen, että hyväksyttäisiinkö sinne myös jo aiemmin käytössä olleet nimet.

      Poista
    2. Lisäyksenä vielä, että kasvattajanimeä valitessa on aina syytä tarkistaa ettei kellään muulla muunkaan eläinlajin kasvattajalla ole samaa nimeä jo käytössä. :) Jos koskaan haluaa nimen viralliseksi niin tämä on jo esteenä nimen hyväksymiselle.

      Poista